Jo ala-asteella mä muistan olleeni se luokan lihavin tyttö. Paksukainen, pallo, ällöttävä ihrakasa. Mua kiusattiin niin henkisesti kuin fyysisestikin, enkä siksi halunnut käydä koulussa. Tuolloin ajattelin vain olevani lihava, mutten asialle tehnyt mitään. Söin normaalisti.
Äitini on aina ollut ylipainoinen ja herkuille perso, kai mä siltä olen tän oppinut, että herkkuja saa syödä kunhan sen tekee muilta salaa.
Kaikki kolme siskoani ovat jossain vaiheessa elämäänsä käyttäytyneet syömishäiriöisen tavoin, ja kahdella heistä on jopa sellainen diagnosoitu.
Sitten 14-vuotis syntymäpäivänäni mun päässäni taisi napsahtaa. Silloin mä söin herkkuja niin, että vatsani tuli kipeäksi. Silloin mä ensimmäisen kerran kokeilin oksentaa, ja voi että kuinka helppoa se olikaan! Siitä lähtien oksentaminen on ollut mulle se pakokeino ahmimisen jälkeen. Muutama kuukausi tuon jälkeen mä olin laihtunut jo 20 kiloa - vedin silloin vain levyllisen suklaata päivässä, ja senkin oksensin.
Olin myös erittäin itsetuhoinen noihin aikoihin ja löysinkin itseni osastolta hyvin pian. Sieltä päästessäni voin jo paljon paremmin, enkä enää oksennellut.
16-vuotiaana mä havahduin uudelleen. Painoin 98 kiloa enkä kestänyt olomuotoani. Aloin laihduttaa syömättömyydellä/oksentamalla kaiken mitä söin. Puolessa vuodessa laihduin 25 kiloa.
Tässä välissä olen pysytellyt suurinpiirtein samoissa lukemissa, paitsi nyt viimeisen puolen vuoden aikana olen lihonut 15 kiloa (joista olen laihtunut n. 3kg) ja mua ällöttää ja ahdistaa.
Mä pystyn tähän. Mä laihdun. Ja viimein teen sen loppuun asti ja kunnolla.
Before-after -kuvat poimin Googlen kuvahausta.





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti